Suomen hallitus ja tiedotusvälineet öö-luokkaan
Ei ole päättäjissämme paljon kehumista. Raamatullisesti sanottuna: He eivät tiedä, mitä tekevät. Ehkä he saavat anteeksi - tai sitten ei.
Pari päivää on kohistu siitä, että luottoluokittaja Moody's on muuttanut Saksan valtionlainojen luottonäkymät vakaasta negatiivisiksi. Moody's pitää kuitenkin Saksan ja Hollannin kolmen A:n luokituksen ennallaan. Suomi on tietysti parasta A-luokkaa.
Käynnissä on taloussota, jonka välineitä luottoluokittajat ovat. Tämä tuntuu propagandassa kokonaan unohtuvan.
Luottoluokittajat ovat voittoa tuottavia yrityksiä, jotka muiden ahneiden tavoin pyrkivät vain voittojensa maksimointiin.
Nyt pitäisikin kysyä: Kuka on tilannut tämän luottoluokituksen? Mitä se maksoi? Kuka siitä hyötyy?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Blogin täydennykseksi kirjavinkki:
Nicholas Shaxson: Aarresaaret - miehet jotka ryöstivät maailman
Aarresaaret – miehet jotka ryöstivät maailman. Nicholas Shaxson, Into-Kustannus Oy 2012
Yli puolet maailmankaupasta ja kaikesta pankkivarallisuudesta kulkee veroparatiisien kautta, kuten myös kolmannes monikansallisten yritysten suorista sijoituksista.
Veroparatiisijärjestelmä on varakkaiden ja vaikutusvaltaisten eliittien hanke, jonka avulla ne voivat poimia yhteiskunnan tarjoamat edut maksamatta niistä.
Näin kirjoittaa Nicholas Shaxson kirjassaan. Shaxson on tehnyt valtaisan selvitystyön etsiessään maailman rahavirtojen kulkureittejä. Tulokset ovat tyrmääviä, mutta odotettuja.
Rikkailla on aivan oma maailmansa, jossa moraalisäännötkin toimivat käänteisesti: verot, demokratia ja yhteiskunta ovat pahoja, veroparatiisit, verojen välttely ja salailu hyviä.
Yrityksille verojen välttely on tehty helpoksi: yritykset hajauttavat tilinpitonsa ympäri maailman veroparatiiseja voidakseen siirtää paperilla voittoja alhaisen verotuksen maihin ja kustannuksia tiukan verotuksen maihin.
Shaxson nostaa esiin myös pankkien ylimielisyyden ja ahneuden. Veroparatiisien vauhdittaman nopean kasvun ansiosta pankit ovat paisuneet jo niin suuriksi, että ne pystyvät kiristämään kaikkia meitä muita; jolleivät ne saa veronmaksajilta haluamaansa, seurauksena on valtava sekasorto.
Pankit ovat siis ”liian suuria kaatumaan”. Shaxson on löytänyt myös kummallisen yhtälön, joka tukee ajatusta veronkierrosta: Vaikka vauraiden maiden verotulot ovat säilyneet kutakuinkin ennallaan, suurten yritysten ja varakkaiden yksityishenkilöiden maksuosuus on pienentynyt huomattavasti. Samaan aikaan yritysten voitot, joiden perusteella niiden verot lasketaan, ovat nousseet jyrkästi.
Yhteiskunnat myöntävät yrityksille mittavia etuoikeuksia, kuten rajoitetun vastuun, jonka ansiosta sijoittajat pääsevät eroon tappioistaan ja voivat siirtää velkansa yhteiskunnan maksettaviksi, kun bisnekset menevät mönkään. Tämä toteamus on käynyt tutuksi kaikille, mutta harva on miettinyt tätä Shaxsonin esittämää mallia, jossa verotusta ei pidä mieltää pelkäksi osakkeenomistajien kulueräksi, joka on minimoitava, vaan tulonjaoksi yhteiskunnalle – tuotoksi niille sijoituksille, joita valtiot tekevät infrastruktuuriin, koulutukseen, yhteiskuntarauhaan ja muihin liiketoiminnan perusedellytyksiin.
Tieto luo tuskaa, näin voi todeta lukiessaan Shaxsonin kirjaa. On suorastaan raivostuttavaa huomata, kuinka maailma oikeasti toimii. Poliittisten päättäjien ja rahapiirien käydessä käsikynkkää, on toiveet muutoksesta suunnattava Shaxsonin lailla kansanliikkeisiin.
Tämän kirjan lukeneet ymmärtävät hyvin sen, miksi maailmalaajuinen protesti rahanvaltaa vastaan kasvaa
Kirjoita kommentti
Kommentoi 1 kommentti