*

Kaija Olin-Arvola Olipa pikkuinen oravanpoika kotona Kuuselassa.

Äidit nuo ilkeät, vihassaan väkevät

  • Kollaasi: Kaija Olin-Arvola: Onnenpensas
    Kollaasi: Kaija Olin-Arvola: Onnenpensas

Äitienpäivänä on tapana herkistellä äitejä oikein urakalla.

Jokaisen äidin pienen sielun pohjalla elää kaino toive, että hänet muistettaisiin maailman parhaana ja rakastettavimpana äitinä.

Kuitenkin äiti on ihminen, ei yli-ihminen.

Alice Miller on kirjassaan Lahjakkaan lapsen tragedia kuvannut tilannetta, jossa äiti tai isä yrittävät lapsensa kautta toteuttaa omat toteutumatta jääneet haaveensa ja unelmansa. Lahjakas lapsi vaistoaa nämä odotukset, jolloin hänelle ei jää edes mahdollisuutta miettiä, mitkä olivat hänen omat tavoitteensa.

Kun lapsi ymmärtää tämän joskus, asian käsitteleminen vaatii elinikäisen surutyön.

Itse päätin yli kolmekymmentä vuotta sitten, kun sain oman poikani, että yritän välttää ainakin tämän virheen.

Nyt tiedän, että en ole siinä kokonaan onnistunut.

Omat pyrkimykset kun heijastuvat lapseen omista teoista, ei niiden kieltämisestä.

Muuta en toivo kuin, että oma lapseni antaisi minulle anteeksi kaiken sen kärsimyksen, mitä olen hänelle aiheuttanut.

Olemme monta kertaa puhuneet tästä asiasta. Ja vaikka poikani pitääkin minua hyvänä äitinä, minä itse tiedän, että en ole sitä aina ollut.

Minä olen äiti yö.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Tarja Parkkila

Eivät ne koskaan ymmärrä, koska eivät edes ajattele koko asiaa, heillä on oma elämänsä ja vain äitejä vaivaa oma epäonnistumisen tunteensa.

Tunnen erään henkilön, aika läheltä, jolla oli neljä miehen lasta ja yksi yhteinen. Mitään normaalia siitä ei koskaan tullut, koska pidettiin vieraskoreutta kaiken aikaa, molemmin puolin ja koska omaa lasta ei voinut kohdella eritavalla, jäi sekin vieraskoreaksi, ja on sitä edelleen.

Lapsi on menestynyt, itsenäinen, tekee omat päätöksensä, ja muistaa äiteinpäivänä kukalla 'vieraskoreasti'.
Mitään ongelmia ei näin ollen ole, miksi niitä tekemään.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

Kiitos kokemuksesta. Hyvää äitienpäivää!

Tarja Parkkila

Minulla luki kortissa: 'Iloisia hetkiä päivääsi', - panen tämän nyt kiertämään, ottakoon jokainen, joka sattuu lukemaan.

Ensin sinulle. :)

Käyttäjän HelenaSaukonp kuva
Helena Saukonpää

Jokainen äiti ja isä tuntee ainakin joskus epäonnistuneensa tehtävässään vanhempina,joskus taas onnistuneensa mutta yleensä he ovat vain työn ja elämän rasituksissa arjen äitinä/isänä puutteineen ja erilaisine ominaisuuksineen.

Lapset ,nuo elämänkokemuksista vielä vajaat vaativat ja haluavat kaiken kaipaamansa vastalahjaksi omaksi rakkaudestaan. He toivovat ja odottavat toiveitaan vastaavaa rakkautta vanhemmiltaan eivätkä ymmärrä saavansa juuri kaiken vanhempiensa rakkauden jonka he kykenevät tai ovat kyenneet ja osanneet heille antaa ja osoittaa.

Vanhempina muuta ja muuhun emme kykene sillä rakkaus ei ole opittua suorittamista ja kun "suoritamme huolenpitotekoja rakkaudella" sitä ei välttämättä koeta siksi ,vaan velvollisuudeksi ja vastuuksi, joskin rakkaus on piilossa sen taustalla.

Kun ihminen kasvaa aikuiseksi,kohtaa oman elämänsä, omat menneisyytensä, tapahtumien tulkintansa,kokemansa vääryydet,vaikeudet,pelot,toiveet ja haaveet... toivoisi silloin hänen sydämenymmärryksensä myös kasvaneen näkemään lempeydellä vanhempiensa elämässä olleen samanlaisen kyvyttömyyden-,avuttomuuden-,pelon- ja turhautuneisuudentunteet mutta myös kaiken sen rakkauden jonka he osasivat ja kykenivät hänelle antamaan.

Silloin voi olla kiitollinen vanhemmilleen siitä kaikesta, niin hyvästä kuin pahastakin ja jonka voi nähdä oppina ja esimerkkinä mikä kasvatti itsestä sellaisen kuin nyt on tai haluaa ja yrittää olla.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

Viisasta puhetta Helena. Kiitos sinulle.

Vanhempana ymmärtää paremmin. Jotkut iskut eivät unohdu, mutta ei sillä ole väliäkään. Muistojen vakka on täynnä kirjavia tilkkuja, seassa mustiakin.

Mummuna on sitten jo paljon helpompaa. Jotenkin siinä katoaa kaikki epävarmuus. Sitä vain hyväksyy ne lapsukaiset just sellaisina kuin he ovat.

Mutta luopumisen tuskasta ei pääse missään suhteessa. Luopuminen itsestäkin tuntuu vaikealta. On vaikea kuvitella, maailmaa ilman minua.

Käyttäjän HelenaSaukonp kuva
Helena Saukonpää

Totta Kaija,mummona on helpompaa ja niinhän sitä sanoo kansanviisauskin,että lapset ovat lapsia mutta lapsenlapset ovat lapsukaisia :)

Eihän sitä itsestä luovuta koskaan,henkinähän me hillutaan ja muiden muistoissa ainakin jonkin aikaa ;)

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva
Kaija Olin-Arvola

Niinhän ne sanovat, että jos olisin tiennyt kuinka ihania lapsenlapset ovat, olisin tehnyt ne ensin.

Minun Sielunveljeni sanoi nelivuotiaana, ei mummu kuole koskaan. Mummu muuttuu enkeliksi ja enkelit ovat usvaa. Hän tiesi. Hän on vanha sielu.

Niin että kyllä me täällä vielä kummitellaan ikuisesti:))

Toimituksen poiminnat