Tytön sisin olemus
Punaisten teloitusta kuvaava juhlaraha toi jälleen mieleeni oman vaarini Viktor Lindellin kohtalon. Ja jälleen kerran sydämeni särkyi ihmisten julmuuden ja empatiakyvyn puutteen edessä. Näitä katkeria kokemuksia on varmaan minun lisäkseni lukemattomilla muilla, jotka asioita ovat selvittäneet.
Tällaiset historialliset tragediat noudattavat tutkimusten mukaan kaavaa, jonka mukaan ensimmäinen sukupolvi kokee, toinen vaikenee sekä pelosta että häpeästä. Kolmas selvittää, jos selvittää. Vasta sitten voi alkaa surutyö. Minä en siihen kykene. Minä tunnen vain loputonta tuskaa. Kykenen ainoastaan tekemään sen, mitä minun on tehtävä. Minun on kerrottava, kerrottava ja kerrottava. Nämä ihmiset, jotka antoivat henkensä aatteensa puolesta, ovat sen ansainneet. Heidän muistoaan minä kunnioitan. Heidän ansiotaan on Suomen itsenäisyys, torppareiden vapauttaminen ja työväen etujen ajaminen.
Ylempi kuva on Sammatin historiankirjan kansipaperin liepeestä. Siinä vaarini Viktor Lindell on nostettu kirjailija Eeva Joenpellon pöydälle. Kuva oli meillä kotona piirongin päällä juuri tuollaisen muistokuvana. Kun täytin viisi, opin lukemaan ja siitä pitäen tavasin tuota kuvaan liitettyä tekstiä, vaikka en sitä heti edes ymmärtänyt: "Vihtori Lindell, Sammatti, Valkoisen vihan uhri, teloitettu, murhattu 6.5.1918." Siitä alkoi minun Via Dolorosani.
Surutyön minun osaltani tekevät poikani ja hänen kolme lastaan, joille olen kertonut sukuni tarinan. Yhdessä olemme käyneet uhrien haudoilla ja muilla historiallisilla paikoilla, myös vaarini teloituspaikalla turvesuon laidalla, minne vainajat sotkettiin ennen kuin omaiset saivat heidät haudatuiksi metsäkummulle. Siunattuun kirkkomaahan näitä uskovia ihmisiä ei päästetty.
Lähes koko ikäni olen miettinyt omaa isoisääni, joka teloitettiin tutkimatta vuonna 1918 valkoisen terrorin uhrina Sammatissa. Hän oli paennut teloittajia Enäjärven rantaan kalliosuojaan, jota kutsuttiin Ruokoparman luolaksi. Kiinniottajat ampuivat aseetonta miestä päähän ja reisiin vapunpäivänä. Verissäpäin hänet vietiin vaimonsa ja kolmen pienen lapsen eteen omalle kotipihalleen ja vaimolle sanottiin: ”Katto nyt IituVihtoriis. Ny sää näät sen viimesen kerran.” Vaarini Vihtori Lindell ei ollut mukana taisteluissa. Hänen ainoa rikoksensa oli kuuluminen työväenyhdistykseen. Viisi päivää häntä pidettiin vankeudessa Ylitalon navetassa, missä häntä kidutettiin ja pilkattiin, hänen päälleen syljettiin ja häntä lyötiin. Sieltä hän muiden vankien mukana joutui haavoittuneena kävelemään toistakymmentä kilometriä Nummelle, missä miehet teloitettiin ja sotkettiin suohon.
Tätä tarinaa olen toistellut koko elämäni ajan. Sellaisena se on minulle kerrottu. Usein olen ajatellut, miten tämä kaikki on minuun vaikuttanut. Olen ajatellut, että vaarini on ollut yksi eniten elämääni vaikuttaneista ihmisistä. Mutta miten hän on vaikuttanut? Vastauksen löytyminen Peter Handken romaanista ”Moravalainen yö” tuntui ihmeeltä. Lukiessani Handken maalaamasta tytöstä samaistuin häneen niin voimakkaasti, että tuntui kuin olisi itsestäni kirjoitettu. Estetiikan ja filosofian professori Markus Lammenranta onkin sanonut, että romaanit ovat ihmisten sienikirjoja.
Niin kuin Handken kuvailema tyttö olen minäkin yhä uudelleen ja uudelleen palannut paikoille, missä kaikki tapahtui. Olen etsinyt kivisestä kallioseinästä luodinjälkiä ja tuijottanut vetiseen altaaseen, mistä turpeet on nostettu. Mielessäni olen toistellut tarinaa unettomina öinä ja usein päivisinkin. Uniinikin nuo hirvittävät tapahtumat ovat tulleet.
”Jos hän pystyi omana aikanaan enää kuvittelemaan ketään kuvataiteilijaa olevaksi, niin silloin nimenomaan mielikuva-taiteilijan. Sellainen hänestä nyt tuli nyt meidän laivayönämme, tosin käyttäen ainoastaan yhtä sormea piirtäessään muutamilla ääriviivoilla mielikuvansa ilmaan.… Mistä siis oli kysymys? Tytön syvimmästä olemuksesta; hänen sisimmästään. Ja tytöstä aamun ensimmäisessä sarastuksessa kiillesirujen kimaltaessa tiellä, joka nyt kapeni karjapoluksi. Tytöstä viimeisen vielä tuikkivan tähden alla, jonka tyttö osoitti myös isoisälleen, joka kuitenkin oli niin uupunut, myös itseensä vaipunut, että ei jaksanut kohottaa päätään. Tytöstä kahden kallioseinämän välissä muinaisen partisaaneille kuuluneen piilopaikan edessä, josta ei muistuttanut enää mikään, eivät kranaatin sirut, eivät ammusten hylsyt, ei tulisija, eivät makuulavitsan jäänteet, eivät lentolehtisten rippeet, eivät liittoutuneiden laskuvarjojen avulla kuljetetun painokoneen painokirjaimet – kenties kaikista tärkeimpänä – tytöstä, lapsenlapsesta, joka muisti sen, mitä isoisä oli kertonut hänelle, eikä yhtäkkiä isoisä ollutkaan enää lainkaan väsynyt. Tytöstä tummanpuhuvine silmineen, kourassaan, ei, ei pistoolin kuulia, vaan kivikovia sinisiä katajanmarjoja. Tytöstä juoksemassa vuoren rinnettä alas, isoisä jo paljon kauempana edelläpäin, päästäen ilmoille kimeän huudon, vielä toisenkin, kunnes kaiku kiiri takaisin. Tytöstä odottamassa vanhusta, kyyhöttäen kantapäillään, kulkien sitten isoisää vastaan rinnettä alas, ja näin ikuisesti kulkien isoisäänsä tai ei ketään vastaan, joka tapauksessa ei ketään tiettyä vastaan, yksinkertaisesti koko elämänsä ajan kulkien vastaan, antaen ei kenenkään eikä minkään alistaa häntä, sisin täynnä surullisuutta, aika-ajoin, mutta ulkoapäin haavoittumattoman luonteensa, oman olemuksensa suojelemana, ikuisesti vapaana, ikuisesti nuorena. Ja tätä hän toivoi tytölle kaiken päätteeksi omasta kaukaisuudestaan.”
(Valitettavasti Veikko Kallion Sammatin historian kirjaan on tullut virhe. Siinä Enäjärven rannassa sijaitsevassa Ruokoparman luolassa kolmesta kiinniotetusta miehestä vaarini tilalla on väärä henkilö. Toiseen painokseen asia on korjattu. Tapahtumat ovat oikein myös Tauno Tukkisen tutkimuksissa.)
Peter Handke, Moravalainen yö, Suom. Arja Rinnekangas, LURRA Editions, Keuruu 2013
http://www.elore.fi/arkisto/2_10/heimo_2_10.pdf
http://kotikuusestaiii.blogspot.fi/2015/04/hyvaa-vappua.html
Silloin oli ensimmäinen maailmansota ja miljoonat kuolivat ja heidän omaistensa sydämet murtuivat.
Suomelle ei riittänyt maailmansodan kauhut. Piti tehdä oma sota. Punakapina oli todella vailla järjenhiventä.
Miksi piti liittyä venäläiseen miehittäjäarmeijaan, josta haluttiin eroon.
Ps. Teillä on kunnioitettava ikä. Täytätte ensi vuonna 100 -vuotta.
Pakko sanoa, että olette todella säilynyt nuoren näköisenä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen oikeisto ei halunnut alkuunsa itsenäisyyttä, vasta sen jälkeen kun Venäjälle tuli radikaali vallankumousvalta. Suomen eduskunnassa oli niukka vasemmistoenemmistö, mutta oikeisto keplotteli venäläisten kanssa eduskunnan hajottamisen, ja uusissa vaaleissa oikeisto sai niukan enemmistön. Vasemmiston ajamat asiat eivät näyttäneet toteutuvan, ja punaiset nousivat kapinaan. Molemmilla puolilla oli jo kaartinsa ja epäluulo syvä.
Venäläiset upseerit olivat kyllä usein oikeiston puolella ja ns venäläisten riisuminen aseista Pohjanmaalla sujui varsin helposti. Pieni määrä venäläisiä sotilaita osallistui taisteluihin punaisten puolella, mutta aluksi jääkärit olivat hämmästyneitä, kun kuolleet viholliset olivatkin suomalaisia eikä venäläisiä, joita vastaan he luulivat sotivansa.
Valkoinen puoli sai tukea Saksan lisäksi Ruotsista, etenkin tykistöä ja koulutusta, millä olikin ehkä ratkaiseva merkitys sodan lopputulokseen. No tulivathan kyllä saksalaiset maahan sitten kansalaissodan jo ratkettua. Saksalaisilla motiivina mahtoi olla hyökkäys Pietarin suuntaan valkoisen Suomen tukemana, mutta sota sitten jo päättyi. Saksa hävisi. Nyky Venäjällä kyllä muistetaan tämäkin saksalaisten hanke Pietaria kohti Suomen maaperän kautta. Isäntämaasopimushan antaa siihen nyt Suomen puolesta jo ihan virallisen luvankin, ja Suomen on mahdollisessa hyökkäyksessä avustettava. Suursodassa olemme Venäjän vihollisia ja taistelutannerta. Siis näin fiksuun tilanteeseen meidät on Sauli Niinistön poliittisella johdolla saatettu.
Jääkäreissä oli vasemmistolaisiakin ns. sosiaalidemokraatteja, mutta heidät pelattiin aika hyvin ulos porukoista ennen hyökkäystä Etelä-Suomeen.
Teloituksissa ja vankileireillä kuoli siis noin 13 kertaa enemmän punaisia kuin valkoisia.
Toki punaisten puolellakin oli myös niitä, jotka ajattelivat yhteyttä Neuvostoliittoon, autonomiaa, mutta vasemmiston hanke sada eduskunta korkeimman vallan haltijaksi merkitsi irtiottoa Venäjästä. Meillähän oli ollut Venäjän kanssa autonomia, mikä antoi normaaleina aikoina Suomelle enemmän päätösvaltaa, itsenäisyyttä, kuin nykyinen autonomia EU:ssa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei pidä paikkaansa, että punaiset olisivat liittyneet venäläisiin.
Heidän tavoitteensa oli rauha, Suomen itsenäisyys, torpparien vapauttaminen ja 8 tunnin työpäivä sekä muut parannukset työväen ja köyhällistön elämään.
Ilmoita asiaton viesti
#2
Tunsin aikoinaan Punapäällikön ja hän kertoi heidän halunneen osaksi uutta Neuvosto-Venäjää.
Luotan enemmän Punapäällikköön, vaikka olettekin 100 -vuotias ensi vuonna.
Ilmoita asiaton viesti
Yksi ihminen taas on kirjoittanut Liskonmäen histiorian.
Rasittavaa, tai lapsellista, ymmärrän sen, että nuoret ovat historiasta tietämättömiä, mutta, että aikuinen mies.
No niin kuin aikaisemmin sanoin, kaikki nämä ”tietosi” antavat oikean kuvan ajattelumaailmastasi, ja ne osoittavat paljon enemmän kirjoittajasta, kuin aiheesta.
Jatka samaan tyyliin vaan.
Ilmoita asiaton viesti
#14
Plogisti on lähes satavuotias, joten muisti voi pettää. Tai sitten poliittinen
arvomaailma muuttaa historian kulkua.
Olen saanut Petteri Ritalasta fanin.
Koita nyt joskus kommentoida muutakin kuin vain minua väärällä nimellä. Vai onko tarkoitus solvata minua?
Siihen ei Petterin emmeet riitä.
Ilmoita asiaton viesti
Ärsyttää tuollainen moukkamaisuus, kun toinen puhuu kauniisti edesmenneestä isöisästään, niin yhden pököpään on aina tultava pilaamaan koko tunnelma.
Ilmoita asiaton viesti
Käymme tänään Porvoossa teloitettujen punaisten hautamuistomerkillä. Kukat lasketaan haudalle, puheet pidetään, punainen lippu lasketaan suruasentoon, kunnian merkiksi.
Ketään ei jätetä, mitään ei unohdeta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuohon ensimmäiseen kommenttiin on pakko kommentoida että hävettää suomalaisten aikuisten ihmisten tietämättömyys historian suhteen vaikka ymmärrän tietysti että sille on syynsä ettei kouluissame kaikkea asioista opeteta.nyt netti aikakaudella asiat kyllä löytyvät halutessasi.suosittelen lämpimästi tutustumista historiaan mahdollisimman laajasti ja huomioimaan sen kirjoittajan luokkaposition suhteuttaen lukemansa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos!
Ilmoita asiaton viesti
Kari Laitela fb-seinällä.
”1917 oli sosialisti enemmistöinen eduskunta. Porvaristo ja eliitti pelkäsi itsenäisen Suomen eduskunnan säätävän lakeja, jotka olisivat työväenliikkeen tavoitteiden mukaisia mm. 8 tunnin työpäivä ja laki kunnalisvaalien ääniokeudesta. Ensin myös osa oikeistosta oli valtalain kannalla. Osa oikeistoa vie kuitenkin lain tiedoksi Venäjän väliaikaishallitukselle ja pyysi hajoittamaan eduskunnan.”
”Mitään vapaus sotaahan ei ollut. Venäjä oli myöntänyt Soumelle itsenäisyyden. Joukot odottivat kotiutusta ja lupvuttivat aseet lähes vastarinnatta. Vapausota keksittiin vasta jälkeenpäin lievittämään omaatuntoa hirmutöistä ja murhaamisista. Antaen itselleen oikeutiksen näihin tekoihin.”
Ilmoita asiaton viesti
Leninin Neuvosto-Venäjä oli myöntänyt itsenäisyyden ja Lenin uskoikin että Suomen kommunistit nousisivat kapinaan ja liittäisivät Suomen takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Lenin oli kuitenkin skeptinen vallankumouksen onnistumisesta Suomessa. Hän muistaakseni kertoi punajohtajille, että otollinen aika meni jo suurlakon aikana ja tammikuussa oli jo myöhäistä.
Kansanvaltuuskunta muuten vaati Itä-Karjalaa liitettäväksi Suomeen… eli hyvinkin suomettarelaiselta pohjalta punaisetkin ponnistivat.
Suomen historian myytit -sarjassa tänään muuten esiintyi väite, että sisällissodan eräs syy oli demokratian toimimattomuus Tsaarin jättäessä vahvistamatta eduskunnan säätämät lait. Vähemmästäkin radikalisoituu kansa… vielä nykypäivänäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Surkea ja häpeällinen oli tuo ajanjakso, tosiaan. Totuus ei ole kuitenkaan yksipuolinen; myös tällaista järjettömyyttä tapahtui:
Isohiiden veljesten tolstoilaisuus ja surkea kohtalo on jo kauan ollut kiinnostukseni kohde. Nämä, viime vuosisadan alussa Iitissä asuneet veljekset, Akseli ja Eelo, olivat miehiä parhaasta päästä, fyysisesti kovakuntoisia mutta henkiseltä tasoltaan aivan omaa luokkaa. Molemmat olivat tiukasti rauhan miehiä eivätkä suostuneet tarttumaan aseisiin. Juuri siksi on surullista, että heidät ammuttiin kun eivät suostuneet osallistumaan aseellisiin toimintaan veljessodan aikana. Tässä tapauksessa punaiset kotkalaiset toimivat teloittajina. Paikalliset punaiset eivät ikinä olisi moiseen ryhtyneet, koska kunnioittivat näitä miehiä, joille askeettinen elämä ja pyyteetön ystävällisyys olivat olemassaolon johtolanka.
http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/26639-aksel…
ja tällaista:
http://perttirampanen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kult…
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen asiaa tutkinut puolelta jos toiseltakin. Voit uskoa. Mutta omaa tuskaani se ei ole helpottanut. Olen itse pasifisti ja pidän sitä ainoana aatteena, jonka puolesta olen valmis antamaan vaikka henkeni.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten huomasit: Akseli ja Eelo Isohiisi olivat pasifisteja ja joutuivat (ihan kirjaimellisesti) antamaan henkensä… Heidät haudattiin Sääksjärven Massissa oman pientilan takana olevassa metsässä.
Ilmoita asiaton viesti
#9
Jo ennen Punakapinan syttymistä, olivat punaiset murhanneet n. 1500 ihmistä.
Pitkä pinna oli valkoisilla.
Ilmoita asiaton viesti
Juu ja täällä hauholla tapettiin punaisia sylilapsia pistimillä, pitkä pinna oli punaisilla.
Ei ollut sisällissodassa voittajia, molemmat tekivät sotarikoksia, mutta ne ovat Liskonmäen mielestä oikeutettuja, jos valkoiset niitä tekivät.
Täällä Suomessa asioista ajatellaan hieman eri tavalla, nuo ulkomaila asuvat pakolaiset eivät oikein muuta osaa kuin paeta ja perästä huudella.
Ilmoita asiaton viesti
#16
Anna linkki.
Ps. Valkoinen Armeija nujersi Punakapinan. Oletko kuullut voitonmarssista Helsingissä 1918.
Vuosi on muuten sama kuin plogisti on syntynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Höpö höpö puhetta tämä ”sodassa ei ole voittajia” ajatus. Valkoiset vastaan punaiset. Punaiset hävisi ja valkoiset voittivat.
Ilmoita asiaton viesti
Koitan myötäelää Kaijan ja Raunon traumaa. Itse en ole vieläkään toipunut Suomen sodan lopputuloksesta ja Kustaa IV Adolfin, Ruotsin kuninkaan, heikkoudesta. Surkea sodanjohto aiheutti monen suomalaisen kuoleman, ja ikävänä bonuksena alueemme joutui Venäjän hallintaan. Jaksamista!
Ilmoita asiaton viesti
#12
Etkö Kari tunne mitään traumaa Rautapää Kaarle XII toilauksista Pultavassa? Valtaosa kaatuneista oli suomalaisia.
Naapuritalomme ratsumies kaatui ja hevonenkin meni samaan syssyyn.
Suomen sota on mielessäni päivittäin ja erityisesti Sven Dufvan kohtalo.
Isäni veli eli setäni kaatui 1944. Siitä traumasta olen jo selvinnyt, kun en häntä koskaan ehtinyt tavata.
Ilmoita asiaton viesti
Luuletko olevasi kovinkin älykäs?
Ilmoita asiaton viesti
#20
Tiedän.
Ilmoita asiaton viesti
Täältä löytyy todellista tietoa sotasurmista.
http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusi…
Ilmoita asiaton viesti
Uhriluvut ovat nyt kaikkien nähtävillä juttuun lisätyssä kuvassa. Niitä sopii miettiä jokaisen.
Ilmoita asiaton viesti
Minä kyllä ajattelen, että aivan turhaa on sadan vuoden takaisista yrittää riitoja aikaan saada.
Mitä enemmän asioista puhutaan, sitä enemmän, jotkut niistä traumoja saavat. Suomessakin on paljon tapahtumia, joista voitaisiin kiistoja aikaan saada.
Ihmisen yksi luonteen piirre -ainakin joillakin – on elämässään kielteisiä asioita unohtaa ja pyrkiä muistamaan ne hyvät asiat. Uskon kuitenkin, että mitä enenmmän kielteisiä asioita muistellaan, sitä vaikeampi ne on unohtaa.
Omakohtainen kokemus. Sukua tutkiessä havaittiin, että isoisoisä lähti 1900-luvun alussa Amerikkaan ja tänne jäi kuusi lasta ja raskaana oleva vaimo Olen varma, että jos asia olisi jatkuvasti suvussa kiertänyt, niin suhtautuminen asiaan olisi toinen kuin nyt. Asiaa ei tietenkään voi hyväksyä, mutta en tuohon terapeuttiakaan tarvitse.
Uskon, ettei tämänkään asian käsittelyllä yhtään leipäpalaa nälkäisen suuhun saada, eikä yhdellekään työttömälle työpaikkaa. Vielä kun syyttömiä eivät kummatkaan osapuolet olleet.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä minulla on kuitenkin oikeus omiin muistoihini ja tunteisiini? En ole tällä ketään yrittänytkäön työllistää tai ruokkia. Kyllä siinä kansanmurhassa meni paljon syyttömiä. Jopa lapsia.
Ilmoita asiaton viesti
Ns. punainen eliitti pakeni Neuvostovenäjälle jättäen rivimiehet kärsimään. Stalin teki sitten 1930-luvulla ns. miehen työn tämän punaisen eliitin suhteen.
Ilmoita asiaton viesti
Asiat eivät aina ole ihan noin suoraviivaisia. Mutta jos on helpompi ajatellaksesi noin, niin toki.
Ilmoita asiaton viesti