Kaija Olin-Arvola Olipa pikkuinen oravanpoika kotona Kuuselassa.

Kaikki blogit puheenaiheesta Maahanmuutto Saksassa

Oppia ikä kaikki - Lebenslanges Lernen

Voiko seniorikansalainen vielä oppia uusia asioita? (Oheisen kuvan alla ehdotetaan, että Merkel opettelisi uuden kielen.)

Liittokansleri Merkel on aiemmin myöntänyt, että maahantulleiden kotouttaminen Saksaan on epäonnistunut. Nyt hän lupaa uudestaan, että vuoden 2015 virheet (hallitsematon maahantulijoiden virta) ei saa toistua.

Ks. linkki

Saksalaiset(kaan) eivät luota tulevaisuuteen

Saksalaisten luottamus tulevaisuuteen on viimeisten 12 kuukauden aikana romahtanut, vaikka tyytyväisyys oman elämän taloudellisen puolen kehitykseen on yhä luja.  Eniten huolta aiheuttavat pakolaisvirta, terrorismihyökkäysten yleisyys, kansainväliset kriisit sekä Saksan sisäinen turvallisuus.  

Notkahdus luottamuksessa tapahtui vuoden 2015 kesän lopussa, kun suuret pakolaisvirrat lähtivät toden teolla vyörymään.

Pojat eivät ole poikia

Kun pakolaisten välillä syntyy mellakkaa ja selkkauksia jalkapallokentällä, asia on helppo kuitata sanomalla, että pojat ovat poikia.

Saksassa esiintyy kuitenkin jatkuvasti väkivaltaisuuksia pakolaisten keskuudessa, kertoo arvostettu aikakauslehti Focus.

Välien selvittelyä tapahtuu eri kansallisuuksien, uskonnollisten ryhmien ja klaanien välillä. Kyse ei siis ole pelkästään siitä, että pakolaiset joutuvat asumaan ahtaasti. Shiiojen ja sunnien välinen sota jatkuu Saksanmaalla.

Myös sharia-lakia yritetään pakottaa noudatettavaksi kaikkien pakolaisten keskuudessa.

Valtavien siirtolaismassojen asuttamisen ongelmia

Suomen ja muun Euroopan deterministinen määränpää on ollut rakentaa hyvinvointinsa alun alkujaan vapaaehtoista mutta tänä päivänä osallistavaa humanitaarista laupeudentyötä varten. Jos tämä motiivi olisi ollut tiedossa yhteiskuntarakenteen siirtyessä jälkiteolliseen vaiheeseen, olisi osa ponnisteluista ja satsauksista mahdollisesti jäänyt tekemättä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä